Luontaistuotteet netistä

Oct 28, 2014 by

Luontaistuotteisiin sisältyy iso ryhmä tuotteita, jotka valmistetaan pääosin luonnosta saatavista raaka-aineista. Erilaiset luontaistuotteet ovat helposti selattavissa netissä. Valmistusprosessi on huolellinen ja lisäaineiden lisäämistä vältetään. Koska tuotteet valmistetaan luonnosta peräisin olevista raaka-aineista, se vaikuttaa tuotteiden hintaan. Ne eivät ole yhtä edullisia kuin synteettisesti valmistetut. Raaka-aineiden harvinaisuus ja tuotantokustannukset vaikuttavat tuotteiden hintaan. Luontaistuotteisiin käytetäänkin huomattavasti enemmän aitoja raaka-aineita. Puhtaista ja tehokkaista tuotteista kannattaa kuitenkin maksaa enemmän.   Ennen kuin tuote saadaan myyntiin asiakkaille, sen valmistukseen kuuluu monta eri vaihetta. On myös erittäin tärkeää valvoa, ettei mukaan tule mitään epäpuhtauksia. Esimerkiksi litran pulloon vehnäalkioöljyä tarvitaan kuorma-autolastillinen vehnänjyviä. Uskomatonta, kun ajatellaan, kuinka paljon itse tuotetta toimitetaan ympäri maailmaa. Niihin tarvitaan yhteensä miljoonia lasteja jyviä. Suurin osa ihmisistä tietää, miten luontaistuotteita hyödynnetään. Niistä saadaan apua eri ongelmiin: laihduttamiseen, hyvinvointiin ja jopa sairauksien hoitoon jne. Luontaistuotteiksi kutsutaan ravintolisiä, rohdosvalmisteita ja...

read more

Viherpiha ja muut puutarhalehdet...

Oct 10, 2014 by

Viherpiha on pihan ja puutarhan hoidosta kiinnostuneille henkilöille suunnattu suomalainen aikakauslehti. Se ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Lehtiä julkaistaan sekä paperiversiona että digilehtenä. Digilehti löytyy helposti netistä lehden omilta verkkosivuilta osoitteessa www.viherpiha.fi. Lehtitilauksen voi tehdä joko suoraan Viherpihan sivuilta tai katsoa jos lehden mukana olisi saatavilla myös tilaajalahjoja. Lähes kaikki Suomessa myytävät lehdet ja niiden lehtitarjoukset löytyvät esimerkiksi lehti-tarjoukset.com sivustolta. Katso Viherpiha lehtitarjous ja siihen liittyvät tilaajalahjat. Verkkosivuilla on digilehden lisäksi monia mielenkiintoisia puutarhan ja pihan hoitoon ja suunnitteluun sekä hyötykasvien ja koristekasvien istuttamiseen ja kasvattamiseen liittyviä artikkeleita. Sivustolla on myös Viherpiha vastaa -kysymyspalsta, johon voidaan lähettää puutarha-aiheisia kysymyksiä. Viherpihan asiantuntijat vastaavat kysymyksiin ja vastaukset julkaistaan palstalla. Viherpiha on A-lehdet Oy:n kustantama lehti, ja se on sekä Suomen että Pohjoismaiden suurin piha- ja puutarhalehti. Lehteä on julkaistu vuodesta 1994 lähtien. Viherpiha on sekä Suomen että...

read more

Kevään korvalla – viljelyn niksejä keväällä...

Apr 8, 2014 by

Marjapensaiden lannoituksessa pitää noudattaa varovaisuutta ja muistella, miten pensaat kasvoivat edellisenä vuotena ja millaiseen maaperään ne on alunperin istutettu. Tavanomaisin virhe on liika lannoittaminen. Tällöin pensas kyllä näyttää kukoistavan, se vihannoi kesällä kauniin tumman vihreänä, mutta pensas keskittyy kasvamiseen ja marjasato voi jäädä vajaaksi ja tiheässä olevat lehdet haittaavat syyskesällä sadonkorjuuta. Eräs naapurini onnistui aikoinaan antamaan varoittavan esimerkin marjapensaiden lannoittamisesta: hän toi kottikärrykuormia karjanlantaa pensaidensa juurelle ja toivoi niiden kasvavan ja kukoistavan. Näin kävikin ja pensaat kasvoivat ja tuottivat valtavan määrän lehtiä, mutta syksyllä ne eivät tuhdin tyyppilannoituksen takia ehtineet tuleentua ja seuraavana talvena ne kuolivat kaikki.   Jos marjapensaat vaativat varovaista lannoitusta, kurpitsan ja raparperin voi periaatteessa istuttaa suoraan palaneen karjanlantapatterin päälle. Tosin niiden vesitaloudesta pitää huolehtia, sillä patterin päällä ne eivät välttämättä saa riittävästi vettä. Yksi keino on muotoilla istutuspaikka mullalla niin,...

read more

Suomen viinitilat – Hermannin viinitila...

Feb 11, 2014 by

Hermannin viinitila on yksi Suomen noin 25 viinitilasta. Se sijaitsee Itä-Suomessa, Ilomantsissa osoitteessa Käymiskuja 1. Jos osoitekin viittaa tilan tuotantoon: se tuottaa kuohuviinejä, viinejä ja likööreitä. Useimpia tilan tuotteita voi ostaa mukaan sen omasta Hermannin viinimyymälästä, joka sijaitsee tilan yhteydessä. Tilan viineistä mainittakoon erityisesti Kulda Kägöi -niminen valkoherukasta valmistettu, jälkiruokaviiniksi soveltuva makea marjaviini, johon on lisätty ripaus aitoa lakkaa. Maku on erikoinen ja tumma, aavistuksen lakkaan vivahtava. Toinen mainitsemisen arvoinen viini on Aino, valkoinen kuiva marjaviini, joka on valmistettu valkoisesta viinimarjasta. Tämän viinin maku on kirpeän raikas ja hedelmäinen, ja se soveltuu sekä ruoka- että seurusteluviiniksi. Tätä tilan omaa viiniä saa myös Alkon tilausvalikoimasta. Tilalla valmistetaan ja myydään myös kolmea likööriä. Muzikka on makea, pehmeän mustikkainen, mustikasta valmistettu marjalikööri. Kukki on makea, seurustelujuomaksi soveltuva, aidoista lakoista valmistettu lakkalikööri, jonka väri on kullankeltainen ja maku...

read more

Kotitarveviljely – pensasmustikan ja tyrnin niksit...

Feb 3, 2014 by

Omalla kesämökkitontillani pensasmustikka on osoittautunut haasteelliseksi kasvatettavaksi. Jos sen istuttaa liian savikkoiseen maahan (meillä maaperä on savikkoista hämäläismaisemaa) ja varjoon, tai edes puolivarjoon, se kyllä kasvaa, mutta ei tuota marjaa. Ensi kesän projektina meillä on siirtää pensasmustikat toiseen paikkaa, pellonreunaan suojaisaan, mutta silti aurinkoiseen paikkaan, ja erikseen tätä varten parannettuun maahan, jonka salaojitamme, jotta vesi ei pääse seisomaan pensaiden alla. Yksi alunperin Ahvenanmaalta kotoisin oleva erikoisuus löytyy myös meidän mökkitonttimme aurinkoisesta eteläkulmasta: tyrni, joka kasvaa olennaisesti alkuperäistä esiintymisaluettaan pohjoisemmassa ja tuottaa hyvin, niin hyvin että perheen äiti joka syksy tuskailee tyrnimarjojen poimimisen aiheuttamaa työmäärää. Tyrnin oksat kun ovat pienten ja hyvin terävien piikkien peitossa ja ilman pitkähihaista ja hyvin suojaavaa vaatetusta niitä ei voi mennä poimimaan. Mutta vaiva palkitsee, talvella on mukava ottaa pakastettua tyrnimehua ja laimentaa siitä C-vitamiinipommi kaikkien nautittavaksi. Mehu tosin vaatii...

read more

Kevään korvalla – mistä kotipuutarhuri aloittaa...

Jan 16, 2014 by

Kevään koittaessa ja huhtikuun lämmittäessä maan alkaa hiljainen mutta ahkera hyörinä Suomen kotipuutarhoissa. Oheen olen lyhyesti koonnut lannoitukseen liittyviä asioita, joita jokainen kotipuutarhurin on syytä muistaa keväällä. Kevätlannoitus on olennaisimpia puutarhan kevättöitä. Kaikki tavanomaista kevätlannoitetta eli Y1-lannoitetta kaipaavat marja- ja muut pensaat, hedelmäpuut, istutetut jalopuut, vadelmapensaat sekä pihan koristekasvit kannattaa lannoittaa, mutta kohtuutta noudattaen. Pienet monivuotiset koristekasvit pärjäävät yleensä parhaiten pienellä lisälannoituksella, ja pienten, vastikään istutettujen taimien kanssa pitää olla varovainen, jotta ei lannoita niitä liikaa, sillä se estää tuleentumisen syksyllä. Heikosti tuleentunut kasvi ei ehdi valmistautua talveen ja saattaa talvella kuolla. Isoille istutetuille jalopuille saa heittää parikin kourallista kevätlannoitetta, isoille hedelmäpuille kourallisen. Nurmikko saattaa hyvinkin kaivata lannoitusta, mutta muista, että lannoiterakeet pitäisi saada leviämään mahdollisimman tasaisesti. Yhteen paikkaan romahtanut suuri lannoitemäärä aiheuttaa vain sen, että siihen kasvaa valtava ruohomätäs, jota saa sitten ajaa...

read more